Kuukkelinpuu
Sekalainen sivusto, jota päivitellään sitä mukaa kun materiaalia kertyy ja virtaa riittää. Kulkurin päiväkirja, jonka sisältö koostuu elämästä ja pohdinnoista. That was then, this is now.
sunnuntai, lokakuu 25, 2009
lauantai, syyskuu 19, 2009
keskiviikko, elokuu 26, 2009
Kesän 2009 rakennustyöt paketissa
Yksi mittava projekti saatiin tänään valmiiksi. Navetan muutostyö hevostalliksi on sähköjä vaille valmis. Tietenkin paljon on pientä tekemistä, mutta suurimmat savotat on nyt tehty, joten hevoset pääsevät katon alle suojaan omassa kotipihassaan.
Ensikesänä navetta toivottavasti saa uuden maalipinnan ulkovuoraukseen.
;-) Kuvia on talogalleriassa lisää.
sunnuntai, heinäkuu 05, 2009
perjantai, toukokuu 29, 2009
Toukotöissä
Tehtiin pihasavottaa.
Pihatyöt osittain tehty. Viimeisen vuorokauden aikana on tapahtunut seuraavaa:
* Pihaan noudettiin noin 3,5 kuutiota hevosen p*skaa, joka oli kompostoitu turpeeseen.
* Lannat levitys.
* Pihan jyrsintä.
* Tasoitus käsin haravalla.
* Nurmikon kylvö (20kg siementä + 0,5kg apilaa)
* Jyrääminen käsin.
Nyt odotellaan, että toukotyöt tuottavat tulosta.




