tiistaina, toukokuuta 29, 2018

Matkakoti Rohtorinne

Toukokuussa tuli tarvetta yöpyä matkalla. Heinäveden keskustasta löytyi matkakoti Rohtorinne, jonne varasin majoituksen yhdeksi yöksi.

Kyseisessä rakennuksessa on toiminut aiemmin apteekki.


Huoneet olivat viihtyisät ja siistit. Kuvassa meidän 2 henkilön huone. Juuri sopiva matkailijalle. Ei liian hieno, eikä mikään tukkikämppä.


Tässä perhehuone, missä oli parivuode ja kerrosvuode lapsille.



Yläkerran käytävään oli rakennettu pieni keittiö ja olohuone missä pystyi viettämään aikaa televisiota katsellen. Samassa tilassa myös suihku ja wc. Parasta antia majatalossa oli keskustelut isännän ja muiden vieraiden kanssa. Sosiaalista toimintaa kasvokkain.


Majatalon isäntä, joka oli erittäin ystävällinen ja palvelualtis tarjosi illalla vielä mahdollisuuden saunomiseen. Saunaosasto oli kellarissa omassa rauhassa. Löylyt olivat hyvät ja takkahuoneessa olisi viihtynyt myöhään yöhön.


Rohtorinne sijaitsee Heinäveden keskustassa ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä.

Majoituksen hinta oli 30€/vrk (kesä 2018). Hintaan sisältyi huone liinavaatteilla. Ruokailuja emme tarvinneet.

Majatalossa oli myös muita tiloja yhteisessä käytössä.

Suosittelen lämpimästi sinulle, joka haluat viettää yösi kodinomaisissa olosuhteissa. 

Varaukset ja tiedustelut: 0504047724. Osoite Matkakoti Rohtorinne, Kermanrannantie 9, 79700 HEINÄVESI. Sähköposti: rohtorinne(at)gmail.com










Ei kommentteja: