sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

perjantaina, elokuuta 03, 2007

Takku nauttii



Takku kävi ulkona nauttimassa kesäauringosta ja lämmöstä. Kyllä siinä kelpaa kollin ulkoilla. Ei ole huolta huomisesta.

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Maisemia


Kesäilta järven rannalla.


Maisema Pääskyvuorelta.

Kävin vapaapäivillä ajelemassa entisissä kotimaisemissa. Oli mukavaa nähdä, miten maisemat ovat muuttuneet vuosien aikana.
Kaverin mökillä vähän saunottiin ja uitiin, tuli muuten nyt vasta käytyä ensimmäisen kerran uimassa tälle kesää.

sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007

Nyt ei mene vehkeet valtiolle



Kalastusluvat kuntoon ja kokeilemaan. Räsänen helmellä koitui tämän kasvuiässä olevan hauen kohtaloksi. Hauki päästettiin kasvamaan.

Kalastuksenhoitomaksun ja läänikohtaisen viehekalastusluvan voit lunastaa netistä esim maa- ja metsätalousministeriön nettipalvelusta. Tuolta ostettuna lupa on käytössäsi heti, eikä sinun tarvitse maksaa toimituskuluja.

lauantaina, kesäkuuta 23, 2007

Turvallista juhannusta

Nauttikaa keskikesän yöttömästä yöstä täysin siemauksin. Vesillä promillet 0 ja liivit päälle.
Oma juhannukseni menee töiden merkeissä.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Kesän avaus vesillä


Käytiin tutustumassa Vieremään vesiltä. Kyllä Suomalaiseen kesään kuuluu ehdottomasti vesistöt. Oli ne sitten jokia, lampia tai järviä.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Takku kouluttaa tulokasta



Pikkukissa saa kyytiä kun Takku kouluttaa sitä. Ihmeen paljon nuo jaksaa keskenään leikkiä. Muutaman kerran Takku on joutunut ottamaan vähän tiukemman otteen, mutta eipä tuo pentu siitä paljoa välitä. Hetken kuluttua taas mennään...
Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Tulokas


Kuljetuskorissa tupsahti meille tämmönen. Luovutusikäinen pikkukissa, jolle on etsitty uutta kotia. Melkoinen rasavilli, joka syö varmaan oman painonsa verran päivässä. Kauneuspilkkuna läikkä kirsussa.
Posted by Picasa

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Kappale sotahistoriaa


Talviloman kynnyksellä kävin hakemassa kokoelmaani tämmöisen. Kyseessä on Suomi konepistooli. Kyseinen konepistooli on ns "deko", eli aseella ei voi ampua. Aseesta enemmän kun klikkaat tästä.

Suuri saalistaja


Takku sai hiiren saaliiksi. Epäilisin, että kyseinen hiiri on hiukan huonosti sulava.

Samalla testaan Picasan päivitystä, jossa toivon korjautuneen kuvien postaukseen liittyneen ongelman.
Posted by Picasa

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

Makkaran paistossa


Käytiin pitkästä aikaa paistamassa makkaraa nuotiolla. Paikkana kota, kiuruvedellä. Kyllä nuotiolla paistettu makkara on hyvää, ei käy kiistäminen.
Posted by Picasa

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Picasa ja Blogi

Kohta menee tunteen puolelle. Aikaisemmin kuvien lähetys blogiin Picasalla toimi täysin moitteetta. Nyt kun blogi päivittyi uudempaan versioon, Picasa ei suostu toimimaan niin kuin haluaisin.

Pikkukuva päivittyy aivan oikein. Siitä kun klikkaa on aikaisemmin avautunut siedettävän kokoinen toinen kuva. Päivityksen jälkeen tämä toiminto ei ole toiminut oikein. Toinen kuva on alkuperäisen kokoinen, joka ei vastaa mielestäni tarkoitusta. Nyt pitäisi löytää jokin keino tähän ongelmaan.

Yksi on tietenkin se, että muokkaan kuvat sopivan kokoiseksi jo valmiiksi, mutta mielestäni tämä vie Picasan näppäryyden pois.

Mielessä on vain iso ?

Näyttö vaihtoon


Entinen 19" putkinäyttö halusi eläkkeelle. Uudeksi näytöksi ostin 19" laajakuvanäytön. Kelpaa tuosta nyt katsella.
Posted by Picasa

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Talvimaisema


Runni, Iisalmi. Pysäyttävä maisema. - 12c, utua. Talven sinertävä kaamos alkaa kaikkoamaan. Posted by Picasa

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Nekkua haukottaa


Kokeeksi otin Nekusta kuvan uudella kameralla. Siinäpä se haukottelee, kertoo oman mielipiteensä kuvattavana olemisesta. Posted by Picasa

Kuvauskalusto vaihtoon


Tämä kuvassa esiintyvä Fuji S7000 sai tänään uuden kodin. Jatkossa blogia päivitellään Canon Eos 400D:llä otetuilla kuvilla. Posted by Picasa

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Ei riemulla rajaa kun ladalla ajaa


Ladan vastaanotto Seo:lla. Virallinen karvalakki ja turvaliivi kuuluivat asiaan. Lada saapui huostaani Sukevalta.


Veljekset Heiskanen lahjoitti Ladaan jauhesammuttimen. Koskaan kun ei tiedä, milloin sitä tarvitaan.


Vieremän ylpeys, PONSSE. Lada kuvattiin tottakai tehtaan edessä.


Vieremän virallinen "toteemi" VT88:sin varressa. Kertoo ohiajaville, että on täällä elämää ja yritystoimintaa.


Ladan luovutus Kiuruvedelle. Turvallista matkaa...

Kysymyksessä oli www.mese.fi:n ensimmäinen Ladaviesti, jolla kerätään rahaa sydänlapset- ja aikuiset ry:lle. Lada on lähtenyt liikenteeseen marraskuun alussa Lappeerannasta ja auto oli paluumatkalla Nordkappin reissulta.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Uusi tavaran kuljetin


Entinen Muuli 1000KS myytiin pois ja tilalle ostettiin Muuli 1400SL perävaunu. Muutokset edelliseen:
* Pidempi lava
* Iskunvaimennus akselistossa, lehtijousin
* Taka- ja etulaita taittuvat saranoillaan. Takalait toimii ajosiltana kelkalle, mönkijälle yms

Josko tuo kestäisi saman kuin entinen. Kokonaispaino on sama 750kg.

Takku nauttii


Sohvalla on mukava levätä raskaan päivän jälkeen. Mitä lie kolli miettii? Melkoinen turjake Takusta on kasvanut vuosien saatossa. Ikää noin 2.5 vuotta. Paino tasan 6kg. Oikea "äijä" kissaksi.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Turvallista joulua


Saimme tehtäväksi hävittää erään autiotalon. Polton loppuvaiheessa jäljelle jäi vain paksu hiillos, josta aavemaisena yön tummuuteen nousi savuhormi. Mielestäni tilanne oli jotenkin pysäyttävä, joten otin siitä kuvan... Posted by Picasa

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

MESE.FI:n kokoontuminen Hankasalmella


Auto on pakattu ja matka voi alkaa. Viime kokoontuminen oli Alajärvellä kesällä. Hiukan meinasi olla Volvon kontti täynnä tavaraa.

Vietimme mökissämme pikkujoulua. Tänä vuonna muut pikkujoulut jää töiden alle, mutta saimmepa ainakin yhdet pikkujoulut vietettyä.

Kokoontumisen yhteydessä keräsimme hiukan rahaa www.sydanlapsetjaaikuiset.fi yhdistykselle. Posted by Picasa

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Viimeinen muuttokuorma


Kävimme hakemassa Haapavedeltä viimeisen muuttokuorman. Kuormassa tuli Kukkaron reki. Alkaa olla jo lunta sen verran, että rekeä voi käyttää. Posted by Picasa

Niin kaukana...


Vieremällä asunnossamme on iso takapiha. Pihalla olevassa puskassa pikkulinnut viettävät aikaansa talipalloja syöden. Arvata saattaa, että kissamme ovat melkein aina ikkunalaudalla seuraamassa lintujen tekemisiä. Kuvassa Nekku varmaan miettii päivän lounasta... Posted by Picasa

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Kohtaaminen...


Vuosina 1991 - 1992 opiskelin Partaharjun kansanopistossa vuoden. Tänään kylässä kävi Jouni, jota en ole nähnyt sitten PaHa:n vuoden. Tuntuu, kuin tuosta vuodesta olisi vain hetki. Kuitenkin aikaa on kulunut melkein 15 vuotta. Juotiin kahvit, ajeltiin pieni kierros Vieremällä. Sovittiin, että tapaamme taas... Ehkä jo vähän aiemmin kuin 15 vuoden päästä.

Viilausta...

Muutin blogin arkistoinnin erilaiseksi. Nyt arkistointi tapahtuu kuukausittain, koska uusien postauksien määrä on laskenut. Tuli samalla käytyä läpi koko blogi. Kummasti tänne on vaan kuvia ja juttuja tullut tehtyä.

Arkiston kaivelu oli kuin aikamatka.

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Mitäs me muuttajat?


Maallinen maja muutti jälleen osoitetta. Nyt voit bongata Kuukkelin pohjois-savosta. Tarkemmin sanottuna, Vieremältä. Haapavedellä asusteltiin kolmisen vuotta. Uusi kotipaikka näyttää ihan hyvältä. Maisemat ovat melkein Pudasjärvellä. Posted by Picasa

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Hiljainen on kylätie...


Kuva Rautavaaralta "pappilanmäeltä". Suoralla mittaa noin kilometri. Kuva ei kerro koko totuutta, mutta maisemallisesti aika pysäyttävä... Suoran päässä Rautavaaran sykkivä keskusta. Posted by Picasa

sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Takku lomailee


Pitkästä aikaa Takku halusi olla ulkona. Liekkö ankea lapsuus jättänyt jälkensä, mutta ulkoilu ei ole ollut niitä mukavimpia juttuja. Toisin oli nyt, käytiin kolme kertaa saman päivän aikana kiertämässä anoppilan pihaa. Metsään oli kovasti menossa, mutta rajaojistakin riitti riemua. Harmajasta ei juuri näkynyt kuin korvat ja pysty häntä, kun mentiin ojanpohjaa. Töppöset vaan mustuivat kun pääsi pitkästä aikaa turvetta kaivamaan.

sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006

Raveissa


Käytiin katsomassa iltaravit Kaustisella. Mukavasti meni ilta seuratessa kun hevoset ja kuskit ottivat toisistaan mittaa.

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Joulu, keskellä kesää...


Anoppilassa majaansa pitävä karjalankarhukoira Joulu viettää kesälomaansa rentoutuen...

perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Kesälook


Kukkaro sotki harjansa tervaan, joten eipä auttanut muu kuin leikata harja pois. Posted by Picasa

torstaina, toukokuuta 25, 2006

Asennepaidat kunniaan...


www.mentalwear.fi osoitteesta voit hankkia asennepaitoja. Janin innoittamana ostin oman paidan ja muutama muukin samanhenkinen kaveri lähti kimppaan mukaan...

Ei tartte selitellä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

perjantaina, huhtikuuta 28, 2006