Sekalainen sivusto, jota päivitellään sitä mukaa kun materiaalia kertyy ja virtaa riittää. Kulkurin päiväkirja, jonka sisältö koostuu elämästä ja pohdinnoista. That was then, this is now.
sunnuntaina, elokuuta 11, 2013
Maisemia kahtelemassa
Pois piti lähteä kun horisontissa näkyi tulossa oleva vesisade.
torstaina, heinäkuuta 11, 2013
Numero 7
Kyseessä on Volvo V70 D5 automaatti. Vuosimalli 2003. Edessä melkoinen siivous ja puhdistus, jotta auto täyttää ne kriteerit siisteyden osalta, mitä olen itselleni asettanut.
Jaa mistäkö otsikko "Numero 7". Kyseinen Volvo on 7.s taloudessamme.
keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013
Kesäpiha 2013.
Kuvasta on rajattu pois eräs rakennus, joka menee mahdollisimman pian purkuun.
sunnuntaina, kesäkuuta 16, 2013
Kuukkelinpuu ja Heikki Vipukirves
Noin vuoden olen erinäisissä savotoissa käyttänyt ja testannut Heikki Kärnän suunnittelemaa ja patentoimaa Vipukirvestä.
Kyseinen kirves on muuttanut paljon ajatuksiani liittyen puiden pilkontaan. Kuukkelinpesä on rintamamiestalo, jossa pääasiallinen lämmitys tehdään puilla. Näin ollen pilkotuille puille on todellista kysyntää.
Kuvassa viimesin savottani. Tuulenkaadot, jotka pätkittiin 55cm uunipuiksi. Hyvin meni halki ja savotan edetessä myös "läskitkin" sai kyytiä. Sykemittarin mukaan tunti halkojen tekoa poltti noin 1000kcal. Mitä voitaneen pitää hyvänä tuloksena.
Kannattaa tutustua tuotteeseen osoitteessa www.vipukirves.fi
torstaina, toukokuuta 30, 2013
Toukotöissä
keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013
Ajettu yli 400tkm.
Kaupunkireissulla napsahti tauluun tasalukema. Tripin lukema on pikkusen enteellinen, mutta toivottavasti ei tarvi vihkiveteen turvautua.
Matka jatkuu...
sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013
torstaina, helmikuuta 28, 2013
maanantaina, tammikuuta 28, 2013
lauantaina, joulukuuta 22, 2012
maanantaina, marraskuuta 05, 2012
sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012
Kilven mukanaan tuomia vapauksia.
torstaina, syyskuuta 27, 2012
tiistaina, elokuuta 21, 2012
lauantaina, heinäkuuta 28, 2012
Hauen surma
Tuommosella soutuveneellä ja pikkusella perämoottorilla tulee pidettyä uistelutaitoja yllä. Saaliit pääasiassa hauki ja ahven.
maanantaina, kesäkuuta 11, 2012
Väriä pintaan
Samalla asennettiin vesikouru ja syöksytorvi vesisäiliöön.
lauantaina, toukokuuta 19, 2012
Harrastamassa...
lauantaina, huhtikuuta 07, 2012
Pääsiäisen viettoon
Vuosittainen raeruoho on saanut kasvaa rauhassa ja nyt on kissojen vuoro huolehtia ruohon lyhentämisestä.
perjantaina, huhtikuuta 06, 2012
Anna Antti ahvenia...
Pilkkikelit on parhaimmillaan. Kävästiin pari tuntia pikaisesti järvellä ja veljmiehen reiälle sattu tuommonen körmyniska. Kommee ahven.
lauantaina, maaliskuuta 31, 2012
torstaina, maaliskuuta 08, 2012
Kevättä rinnassa
sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012
Talven askareita
maanantaina, tammikuuta 30, 2012
lauantaina, joulukuuta 24, 2011
tiistaina, marraskuuta 29, 2011
Manta ja marraskuu...
Hirvimetsältä tuliaisina vähän purtavaa... Pari päivää meni puolikkaassa jalassa. Teki hyvää hampaille.
maanantaina, lokakuuta 31, 2011
perjantaina, syyskuuta 30, 2011
Rieskaa
keskiviikkona, elokuuta 17, 2011
Loimussa
sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011
sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2011
Malmivaunu nro 5.
Kävästiin helatorstaina hakemassa vaihteeksi tämmönen Volvo ajoautoksi.
2.5tdi, manuaalivaihteistolla. Vuosimallia 1999 ja ajettu rapiat 360tkm.
Sisäpestynä... pikaisesti.
Tämmönen rapavesi irtosi tästäkin autosta, vaikka esimerkiksi penkit olivat "puhtaan" näköiset.
Josko tällä tovin malttaisi ajella... Pitoautoksi ei uskalla sanoa :-)
sunnuntaina, toukokuuta 01, 2011
lauantaina, huhtikuuta 30, 2011
maanantaina, maaliskuuta 07, 2011
keskiviikkona, helmikuuta 16, 2011
Testi
Tulipa siirryttyä noin kuukausi sitten Android käyttäjäksi. Tämä postaus on testi jolla kokeilen toimiiko blogin ylläpito mobiilisti.
Postaus vaiheessa tässä oli vielä kuva mukana, mutta nyt se on jossain bittien taivaassa... No, kokeillaan uudelleen jossain vaiheessa.














