Aika rauhoittua hetkeksi ja nauttia.
Sekalainen sivusto, jota päivitellään sitä mukaa kun materiaalia kertyy ja virtaa riittää. Kulkurin päiväkirja, jonka sisältö koostuu elämästä ja pohdinnoista. That was then, this is now.
tiistaina, joulukuuta 25, 2018
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2018
Jahdissa jälleen.
Eräs marraskuun viikonlopuista meni jälleen metsällä. Onnistuneen ajon ja haukun jälkeen voi istahtaa hetkeksi makkaratulille. Lunta odotellessa.
perjantaina, lokakuuta 12, 2018
perjantaina, syyskuuta 21, 2018
Kahvitauko
Joskus aikoinaan oli t-paita, jossa slogani Volvoon liittyen. Nämä takeaway kahvit ovat myös saaneet kylkeensä sloganit. Tämä oli aika osuva. Kahvin laatuun en ota nyt kantaa...
sunnuntaina, elokuuta 19, 2018
Sapattivapaa ja koulun penkille.
Monen syvällisen pohdinnan jälkeen päädyin pitämään leipätyöstäni virkavapaata. Koko työura työajatonta tai 3-vuorotyötä... Hyppy pois oravanpyörästä ja hetkeksi opiskelemaan.
Tavoitteena ajaa korttiin lisää kirjaimia ja katsoa elämää hetki pyörien päällä. Koskaan ei tiedä onko tässä se ammatti mitä olen halunnut tehdä "aikuisena". Isoksi en varmaan koskaan kasva, ainakin toivon niin. Nyt kun pohjalla on ABeC niin mielenkiintoista nähdä miten "aakkoset jatkuvat".
Blogin päivitykset jatkuvat ennallaan ja katsotaan mitä materiaalia tuleva opiskelu tuo tullessaan.
maanantaina, heinäkuuta 02, 2018
Kortin päivitys
Kesäloman alussa sain hyvältä ystävältäni puhelun. Yleensä keskustelemme autoista tai metsästyksestä.
Nyt kuitenkin minulle esitettiin kysymys? "sinullahan ei ole A-korttia". Vastasin, että "ei ole". Olen sitä ikäluokkaa, että kyseinen ajoneuvoluokka olisi pitänyt suorittaa erikseen. Nyt minulle tarjottiin mahdollisuus ajaa kortti opetusluvalla.
Viimeisin kokemukseni kaksipyöräisistä moottorilla varustetuista ajoneuvoista on ajalta, jolloin Helkama AX oli kova sana... Puhelun jälkeen alkoi miettiminen, mistä saisin pyörän lainaan. Eräällä kaverillani oli joutilaana tallissa Honda Africa Twin, joka on sorateiden klassikko.
Nykyisessä käsittelykokeessa mitataan tutkalla nopeuksia. Tästä johtuen opetuspyörästä mitattiin mittarivirhe. Ylempään safaritrippiin sai digitaalisen nopeusmittarin, joka näytti juuri saman kuin kuvassa näkyvä gps.

Pyörää jouduin kuljettamaan peräkärryssä, koska ajo-opetus tapahtui toisella paikkakunnalla noin 120km päässä kotoa. Ensimmäinen opetuspäivä oli "maahan palauttava". Jouduin oikeasti miettimään, että miten tästä edetään.
Ajo-opettajan kokemus ja isällinen kannustava asenne kuitenkin saivat minut etsimään itsestäni ikuisen pikkupojan, jolla uusi lelu millä pitää oppia leikkimään. Useiden toistojen jälkeen alkoi pikkuhiljaa ajo luonnistumaan. Käsittelykokeen osat käytiin läpi rauhassa opiskellen. Lopuksi saimme kokonaisia suoritteita kokoon. Onnistumisen iloa.
Kirjalliset menivät hyvin läpi. Ajokortin olen veikannut ilman kuvia, joten nekin olivat minulle uusi tuttavuus. Eniten tuotti miettimistä raitiovaunut ja bussikaistat... Eihän meillä täällä maalla ole mitään tuollaisia? Kun ei edes Kela taksitkaan liiku viimeisten uutisten perusteella.
Nykyisessä käsittelykokeessa mitataan tutkalla nopeuksia. Tästä johtuen opetuspyörästä mitattiin mittarivirhe. Ylempään safaritrippiin sai digitaalisen nopeusmittarin, joka näytti juuri saman kuin kuvassa näkyvä gps.
Ennen käsittelykoetta pidettiin vielä yksi syventävä harjoitus, jossa käytiin läpi tutkintoajo. Kun saimme pohjalle kerralla onnistuneen suorituksen, kävimme motivaatioajon ja kahvin kautta kotiin.
Käsittelykoepäivä valkeni pilvettömältä taivaalta ja lämpötila sen mukainen. Aamulla päätin henkisesti, että pyrin ajamaan pyörän kotiin. Onnistuneen käsittelykokeen jälkeen lähdettiin "inssiin", joka kesti noin 30 minuuttia. Ajelimme ristiin rastiin pienessä taajamassa. Tutkinnon vastaanottaja ajatti myös hiekkateitä. Kohta kuului radiosta "ajetaan konttorille".
Ennen lopullista tuomiota annoin itsearvioinnin ajostani. Tutkinnon vastaanottaja kuunteli tovin ja totesi "samat huomiot minäkin tein", virheet eivät kuitenkaan johtaneet hylkäykseen vaan sain hyväksytyn suorituksen.
Hyvillä mielin kohti kotia. Välillä pysähdyimme kahville. Annoin jännityksen purkaantua pois ja rentouduin.
Kotimatka taittui pyörällä nauttien kesäluonnosta. Africa Twin ei välttämättä ole asfalttipyörä, mutta en antanut sen nyt häiritä.
Ajokortin päivittäminen opetusluvalla oli hieno kokemus. Saimme viettää monta hyvää hetkeä radalla. Opettajan kannustava ja "p*rseelle potkiva" asenne sai vaatimaan itseltäkin koko ajan enemmän.
Nyt alkaa opiskelu motoristien ihmeelliseen maailmaan.
lauantaina, kesäkuuta 30, 2018
Makupala
Minulla oli kaksi tärppiä. Toinen "isompi" meni joella jalkojen välistä saaden siiman irti. Toinen "pienempi" oli hiukan helpompi. Sen sain sitten haaviin. Suolistus ja kevyeen suolaan. Illalla sitten pannulle mietoon rasvaan muhimaan...
Aika hyvvee oli... Isompi ois ollunna sitten ihanoo...
tiistaina, toukokuuta 29, 2018
Matkakoti Rohtorinne
Toukokuussa tuli tarvetta yöpyä matkalla. Heinäveden keskustasta löytyi matkakoti Rohtorinne, jonne varasin majoituksen yhdeksi yöksi.
Kyseisessä rakennuksessa on toiminut aiemmin apteekki.
Tässä perhehuone, missä oli parivuode ja kerrosvuode lapsille.
Yläkerran käytävään oli rakennettu pieni keittiö ja olohuone missä pystyi viettämään aikaa televisiota katsellen. Samassa tilassa myös suihku ja wc. Parasta antia majatalossa oli keskustelut isännän ja muiden vieraiden kanssa. Sosiaalista toimintaa kasvokkain.
Majatalon isäntä, joka oli erittäin ystävällinen ja palvelualtis tarjosi illalla vielä mahdollisuuden saunomiseen. Saunaosasto oli kellarissa omassa rauhassa. Löylyt olivat hyvät ja takkahuoneessa olisi viihtynyt myöhään yöhön.
Rohtorinne sijaitsee Heinäveden keskustassa ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä.
Majoituksen hinta oli 30€/vrk (kesä 2018). Hintaan sisältyi huone liinavaatteilla. Ruokailuja emme tarvinneet.
Majatalossa oli myös muita tiloja yhteisessä käytössä.
Suosittelen lämpimästi sinulle, joka haluat viettää yösi kodinomaisissa olosuhteissa.
Kyseisessä rakennuksessa on toiminut aiemmin apteekki.
Huoneet olivat viihtyisät ja siistit. Kuvassa meidän 2 henkilön huone. Juuri sopiva matkailijalle. Ei liian hieno, eikä mikään tukkikämppä.
Tässä perhehuone, missä oli parivuode ja kerrosvuode lapsille.
Yläkerran käytävään oli rakennettu pieni keittiö ja olohuone missä pystyi viettämään aikaa televisiota katsellen. Samassa tilassa myös suihku ja wc. Parasta antia majatalossa oli keskustelut isännän ja muiden vieraiden kanssa. Sosiaalista toimintaa kasvokkain.
Majatalon isäntä, joka oli erittäin ystävällinen ja palvelualtis tarjosi illalla vielä mahdollisuuden saunomiseen. Saunaosasto oli kellarissa omassa rauhassa. Löylyt olivat hyvät ja takkahuoneessa olisi viihtynyt myöhään yöhön.
Rohtorinne sijaitsee Heinäveden keskustassa ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä.
Majoituksen hinta oli 30€/vrk (kesä 2018). Hintaan sisältyi huone liinavaatteilla. Ruokailuja emme tarvinneet.
Majatalossa oli myös muita tiloja yhteisessä käytössä.
Suosittelen lämpimästi sinulle, joka haluat viettää yösi kodinomaisissa olosuhteissa.
Varaukset ja tiedustelut: 0504047724. Osoite Matkakoti Rohtorinne, Kermanrannantie 9, 79700 HEINÄVESI. Sähköposti: rohtorinne(at)gmail.com
keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2018
sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2018
Kun diesel mies hybridiin istui...
Sain mahdollisuuden koeajaa useamman päivän uudehkoa hybridiä. Kyseinen auto on Toyota Auris 1.8 litraisella moottorilla. Vuosimalli 2015, ajettu noin 86tkm.
Mielenkiintoinen tuttavuus kokonaisuutena. Olen itse ajanut diesel autoilla suurimman osan ajoistani, joten ennakkoluuloja oli pohjalla. Vuosittainen ajosuoritteeni on noin 30tkm/vuosi.
Pientä esimakua olen saanut suvussa olevasta Priuksesta, mutta tämä Auris oli nyt omassa ajossa.

Ulkonäkö tässä yksilössä on varsin silmää hivelevä. Tummat lasit, lasikatto ja musta väri... Lasikatto on upea varuste, mutta noin -20c pakkasessa lasi hohkasi kylmää. Suojaverhon saa katon eteen sähköllä ja se suojaa kylmältä hyvin.
Mittaristossa on tarpeelliset näytöt ja vasemmalla näkyy hybridin "kiekkamittari".
Keskikonsolissa on sitten infonäyttö johon saa oman mieltymyksen mukaan valita näytettävät asiat. Tässä nyt esillä ajohistoriaan perustuva kulutusnäyttö. Keskikulutus näytti minun ajoissa olevan noin 5ltr/100km.
Vaihdevivusta valitaan vain ajetaanko eteen- vai taaksepäin.
B asento on tarkoitettu "vuoristoon" ja pitkiin laskuihin.
Tässä on nyt pisin ajo. Maasto oli erittäin mäkistä ja mutkaista savolaista maalaistietä. En edes yrittänyt ajaa taloudellisesti. Mielestäni koeajon parasta antia oli juuri tämä, että ajoin kuten ennenkin välittämättä siitä, että alla on nykyaikainen bensahybridi.
Valot ovat toteutettu led tekniikalla. Tässä lähivalot, joita pidän erinomaisina.
Peruutuskamera on erinomainen varuste. Harmi vaan kun tuonkin kuomukärryn vetäminen laillisesti jää haaveeksi. Hybridin vetomassat ovat alle 400 kiloa, joten koukku on "pyöräkoukku".
Konehuoneessa huomio kiinnittyy oikealla näkyvään sähköyksikköön, josta lähtee paksut kaapelit auton perää kohti? Varoitustarrat korkeasta jännitteestä on syytä ottaa tosissaan.
Ainoa häiritsevä asia Auriksessa oli äänimaailma. Varsinkin takakontista kuuluu läpi ääniä, joita ei omassa kulkineessa juurikaan kuulu. Syy on selvä kun katsoo rakenteita. Muotoon puristetut verhoilut on laitettu peltien päälle ja välistä puuttuu äänieristeet. Äänimaailmaan varmaan tottuu.
Vastaava Prius on huomattavasti hiljaisempi, mutta uuden hankintahintakin on sen mukainen.
Logosta sen tunnistaa... Siniset korostukset kertovat, että kyseessä on ympäristöystävällinen vaihtoehto.
Tämä auto on merkkiliikkeen hinnoittelema. Vastinetta rahalle. Omasta mielestäni vastaus on kyllä.
Toyota uutisoi lopettavansa henkilöautoissa dieselmoottorien käytön, joten hybridi on mielenkiintoinen vaihtoehto, johon kannattaa tutustua.
Laskurilla laskettuna vuosittainen säästö ilman pääomakuluja.
Nykyinen ajokkini Volvo V70 2.4D -2008 geartronic laatikolla on huomattavasti kalliimpi tämän mukaan. (toim huom "sylettää"). Onko aika ajanut ison dieselin ohi?
Hybridilaskurin löydät täältä.
Käyttäjien kirjaamia kulutustietoja voi katsoa vaikka täältä: https://www.spritmonitor.de/en/detail/784902.html
Koeajon mahdollisti: http://www.kuopionautokauppa.fi
Kiitos mahdollisuudesta tutustua nykyaikaiseen bensahybridiin. Pidetään pyörät pyörimässä.
perjantaina, helmikuuta 23, 2018
keskiviikkona, tammikuuta 10, 2018
sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017
Vuosi on taputeltu ja uutta odotellaan.
Vuodenaikaan nähden meilläkin on lunta enemmän kuin tarpeeksi. Saa nähdä paljonko sataa vielä lisää. Kuva on otettu joulukuun alussa työmatkalta. Nyt aurapenkat ovat huomattavasti korkeammat.
Hyvää alkavaa vuotta 2018. Blogin julkaisut tulevat edelleen samalla tahdilla kuin aiemminkin, vähintään 1 postaus / kk tai enemmän mikäli löytyy jotain todella mielenkiintoista
Hyvää alkavaa vuotta 2018. Blogin julkaisut tulevat edelleen samalla tahdilla kuin aiemminkin, vähintään 1 postaus / kk tai enemmän mikäli löytyy jotain todella mielenkiintoista
torstaina, marraskuuta 09, 2017
tiistaina, lokakuuta 24, 2017
Syötteen mönkijäreitti
Pidemmän aikaa on kytenyt ajatus käydä
ajamassa Syötteen maisemissa Pudasjärvellä. Tämä paikka kun
sattuu mökki matkan varrelle. Kesällä päätimme, että syysloman
aikana käymme tutustumassa kyseiseen reittiin.
Varasin laadukkaan, mutta edullisen
majoituksen tunturimajoilta huipulta. 1 yö, 3 ihmistä 90€. Tätä
ei voi pitää mielestäni pahana kun saimme käyttöömme paritalon
puolikkaan, jonka hintaan kuului mahdollisuus käyttää hotellin
palveluita. Ruokailut järjestimme itse. Majoituksessa oli
huomioitava se, että Syötteen huipulle johtavalla tiellä on
kieltomerkki perävaunujen viennistä huipulle. Täysin ymmärrettävää
kun muistelee nousua tunturin huipulle.
Ajopäivä oli sateinen ja kolea. Tämä
tiesi meille mukavan kosteaa päivää.
Luvat ostimme ennen lähtöä
tunturimarketin alakerrassa sijaitsevasta keskusvaraamosta.
Päiväluvan hinta oli 10€ / kone.
Keskusvaraamon parkkipaikalle sopi hyvin jättämään auton
kärryineen. Eväät olivat jo valmiina mukana, joten emme tässä
vaiheessa hyödyntäneet tunturimarketin palveluita. Ajolupaan
merkitsimme itse, mihin aikaan olemme pois maastosta.
Lyhyt reitille siirtyminen tapahtui
teitä pitkin. Virallisessa lähtöpisteessä on kota, mistä löytyy
reitin päiväkirja. Siihen on merkittävä oma lähtöaika maastoon.
Tämä helpottaa huomattavasti ulkopuolisen avun saamista jos jotain
sattuu.
Reitin pituus on mainosten mukaan 14km.
Meille tuli gps laitteeseen 20km. Aikaa meni kolmisen tuntia +
makkaratauko. Reitti on pääasiassa kuivaa. Eräs paikallinen
harrastaja totesi minulle, että ”se on semmoinen takavedolla
ajettava ura”.
Tähän ajatukseen oli paikoitellen
hyvä yhtyä. Löytyy reitiltä märkääkin. Vaarojen kurut olivat
meidän ajopäivänä paikoitellen vettä täynnä. Mitään
mahdottomia paikkoja ei vastaan tullut. Haasteita oli, mutta kaikista
selvittiin pienellä suunnittelulla.
Reitti on merkitty maastoon
maalimerkein. Risteykset on viitoitettu välimatkoin seuraavaan
kohteeseen. Itse mietin, että Syötteelläkin olisi syytä ottaa
käyttöön Paljakasta tutut merkit, joissa on kilometrit kumpaankin
suuntaan kulkiessa.
Mikäli kuljettajalla ei ole gps
laitetta ja joutuu soittamaan apua, voi oman sijainnin kertominen
olla haastavaa. Kannattaa ainakin asentaa puhelimeen 112-sovellus,
jolla helpotetaan paikannusta jos apua tarvitsee.
Reitin tulipaikka on Kettutupa, joka
sijaitsee joko alku- tai loppupäässä reittiä. Riippuen siitä
miten päin reitin haluaa ajaa. Me ajettiin reitti niin, että tupa
jäi loppupäähän. Oli mukava istua tulille kuivattelemaan
vaatteita ja nauttimaan perusvihannekset.
Tupa on ns. päivätupa, joka on
kaikkien retkeilijöiden käytössä. Tämä on hyvä muistaa tuvalla
ollessa. Reitillä on myös maisemallisesti mukavia paikkoja pysähtyä
ja huokaista luonnon hiljaisuudessa.
Itse katsoin Hillalammen olevan yksi
sellainen. Ajopäivän sää kuitenkin piti huolen matkan
etenemisestä. En tiedä kuinka suuri ponnistus olisi tehdä yksi
tulipaikka vaikka tuonne Kettumaan huipulle?
Kuvassa reitti Mapitare sovellukseen
talletettuna.
Reittiä ylläpitää Pudasjärven
kelkkaurapooli ja oma lupani oli numeroltaan 388. En tullut
katsoneeksi lähtöpisteessä monesko ryhmä olimme tänä vuonna.
Reitti on saatujen tietojen mukaan avattu vuonna 2009. Omalta
osaltani ajoluvan saannissa piti tehdä vähän töitä, mutta ne
saatiin keskusvaraamosta, joka myös jatkossakin myy lupia. Reitti on
käytössä läpi vuoden paitsi toukokuussa.
Reitin info löytyy :
http://syote.fi/kansallispuisto/reitit/
Majoituksen voi varata suoraan netistä
tai sitten soittamalla Syötteen keskusvaraamoon Majoitusta
varattaessa kannattaa mainita, että on tulossa ajamaan
mönkijäreitin.
Ajopäivästä tein pienen koosteen.
Vähän esimakua reitistä. https://youtu.be/48VkVA4ZWsI
Syötteen muut toiminnot mahdollistavat
ohjelmallisen viikonlopun. Minulla oli mukana poikani, jolta muutaman
kerran päivän aikana kysyin ”miltä tuntuu”. Kun vastaus oli
”peukku ylös”, tiesin että matka jatkuu kohti Kettutuvan
makkaratulia. Tunturimarketista voi sitten ostaa matkamuistot ja
vaikka poronlihaa kotiin viemiseksi. Marketin yhteydessä on myös
ruokapaikka, jossa voi palkita itsensä ajopäivän päätteeksi.
Seuraavaan kertaan...
torstaina, syyskuuta 21, 2017
Uuniin tulet kesän jälkeen
Taas aloitellaan hiljalleen uunin lämmitystä. Pataruokien reseptejä kertaillessa.
Kissatkin nauttii kun pääsevät makaamaan uunin päälle.
sunnuntaina, elokuuta 20, 2017
Jahtikausi 2017
Avattu perinteiseen tapaan vesilintujen metsästyksellä. 12.s kerta samalla porukalla.
Hienoja hetkiä.
torstaina, heinäkuuta 20, 2017
SJ7 STAR & JonneShop
Juhannusviikolle sain Jonneshopin kautta testiin SJ7 STAR action kameran.
Muutamia ajatuksia kyseisestä kamerasta omassa käytössäni.
Verrokkina minulla on aikaisempi SJCAM 4000 ja Sonyn 3 mallia.
SJCAM on ottanut ison harppauksen laadussa kun laitetaan rinnakkain vanhempi 4000:nen ja uusi 7 STAR. Uuden kameran runko on metallia ja käytettävyyteen on panostettu. Kamerassa on kosketusnäyttö, mutta minun mielestä asetukset yms on helpoin tehdä puhelimen tai tabletin kautta sjcamin sovelluksella. Wifi käytössä 7 lämpenee voimakkaasti.
Kuvanlaatu on hyvä ja fyysinen koko on myös sopiva.
Miinuksena kameran käytössä on lepotilasta herääminen. Käytettäessä bluetooth kaukosäädintä joutuu kameran herättämään yhdellä napin painalluksella. Tätä ei tarvitse tehdä, mikäli kameran pitää koko ajan päällä. Itse kaukosäädin ja valjaat, joilla kameran saa rinnan korkeudelle ovat ehdottomasti hankinnan arvoisia varusteita. Mönkijä käytössä saisi merkkiäänet olla kovemmat. Kypärän läpi ei välttämättä aina kuule mitä kamerassa tapahtuu. Hyvänä toimintona on ns "one button record", jonka tässä kamerassa saa päälle kun käytetääna autokamera asetusta. Sonyn ja Garminin kameroita käyttäneenä tätä ominaisuutta osaa arvostaa, varsinkin kun kamera on välillä pois päältä.
SJ7 STAR on mielestäni hyvä ostos, hintakin jää varusteineen siedettävälle tasolle. Jonneshopin Veikko osaa myös neuvoa ja hänen kanssaan oli hyvä tehdä kaupat. Tarvittaessa tukipalvelut toimivat ja kaikki lisävarusteet ovat saatavilla hänen kauttaan.
Kuva on otettu kalastuksen aikana kaukosäädintä käyttäen. Kamera rintavaljaissa valmiina toimintaan.

Juhannusviikon pieni kooste:
Käy tutustumassa: https://www.jonneshop.fi
perjantaina, kesäkuuta 23, 2017
Juhannus 2017
Vietimme juhannusviikon kotimaisemissa lapin eteisessä. Hieno viikko rauhoittumisen ja luonnossa olon merkeissä. Tähän hetkeen on hyvä palata kun alkaa "arki" tökkimään.
lauantaina, toukokuuta 06, 2017
PariUraa Häkärinteillä 6.5.2017
Ensi vuonna uudelleen...
lauantaina, huhtikuuta 29, 2017
Työmatkalla
Kevät etenee hitaasti kohti kesää.
Välillä näytti jo todella hyvältä, mutta tähän näkyyn on saanut tottua työmatkalla.
perjantaina, maaliskuuta 31, 2017
Kevät saapuu
Rusakot olivat käyneet maistelemassa omenapuuta. Toinen oli saanut olla rauhassa, mutta tämän suojaus oli pettänyt. Pitää varmaan seuraavaksi talveksi laittaa verkot paremmin.
tiistaina, helmikuuta 28, 2017
Helmikuun aamu
Tätä kirjoittaessa sataa uutta lunta ja käännytään maaliskuulle. Saa nähdä kauanko tätä talvea saadaan vielä nauttia.
torstaina, tammikuuta 26, 2017
Reippailua
Päivällä oli plussan puolella. Iltaa vasten pakasti ja lähdin lenkille.
Komean usvan nosti pelloille. Hankiaisia ootellessa.
lauantaina, joulukuuta 24, 2016
Joulun kiireet väsyttää
Kuusen alle on hyvä heittäytyä pitkälleen ja levätä hetki. Jaksaa taas touhuta kun on aika.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017.
sunnuntaina, marraskuuta 20, 2016
Talvilomalla
Näissä tunnelmissa tuli vietettyä talvilomasta muutama päivä.
Erämaan rauhaa ja kaasulyhdyn pöhinää.
sunnuntaina, lokakuuta 16, 2016
Lokakuu, hirvihommia.
Lokakuusta - joulukuuhun vapaa-aikaan kuuluu hirvimetsällä olo. Nyt oli koko viikonloppu mahdollisuus olla luonnon rauhassa. Mukavaa istua ja kuunnella luonnon ääniä. Kaikesta huomaa, että on syksy ja talvi saapuu pian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)