torstaina, joulukuuta 24, 2015

Hyvää joulua 2015

 
 
"Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa, joulupukki matkaan jo käy"

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015

Talviloma


Marraskuu tuli vietettyä ansaittua talvilomaa. Huipennuksena pidennetty viikonloppu mökille "erämaan" keskelle.

Tunnelmaa luomassa Petromax ja kynttilät...

"Illan rauha hiipii maahan meluisaan..." lauletaan eräässä laulussa. Näihin sanoihin on helppo yhtyä.

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2015

Hirvimetsällä jälleen

Jälleen on se aika vuodesta kun sonnustaudun vihreeseen metsästyspukuuni ja päällimmäiseksi laitan oranssin liivin, unohtamatta päähinettä. 

Makkaratulilla odotti yllätys kun joku kulkija oli yrittänyt varastaa tulipaikkamme. Onneksi oli varmistus pitänyt. Olisi ollut mukava nähdä varkaan ilme. 





torstaina, syyskuuta 24, 2015

Paljakan mönkijäreitillä

Käytiin tutustumassa Paljakan mönkijäreittiin. Kyseinen reitti laittoi kuljettajan ja koneen todelliseen testiin.

Upea kokemus ja haasteellinen reitti. Onneksi mukana oli luotettavat kumppanit, joten reissusta saatiin hyviä muistoja.

Reitin läpiajoon meni noin 8:n tuntia ja matkaa kertyi noin 30 kilometriä.

Videolta pääsee katsomaan vähän sitä, mitä reitti piti sisällään. Mutaa, turvetta, rapaa ja komeita kainuulaisia vaaramaisemia.

Infoa kyseisestä reitistä löytyy esimerkiksi Klikkoo tästä.

perjantaina, elokuuta 21, 2015

Kymppisynttärit jälleen.

Blogi täytti jokin aika sitten vuosia. Nyt oli vuorossa syksyinen perinne. Olen käynyt nyt 10 vuotta samalla paikalla sorsanmetsästyksen aloituksessa. Tänä aikana on lapsista kasvanut nuoria miehiä. Upea reissu jälleen kerran. Vuoden päästä uudelleen.

torstaina, heinäkuuta 30, 2015

Heinäkuun aurinko


Kesä kääntyy kohti syksyä. Sään suosiessa auringonlasku järvellä on upeaa katsottavaa.

perjantaina, kesäkuuta 19, 2015

Hyvää Juhannusta

Keskikesän juhla on jälleen käsillä. Kun vielä kelitkin lämpenisivät.

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2015

Tie pohjoiseen




Auto on pakattu ja matka kohti "kotimaisemia" alkaa. Illalla ollaan kuvan mukaisissa tunnelmissa mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Isän ja pojan yhteinen matka...

torstaina, huhtikuuta 30, 2015

Maataloustraktori

Harrastuksissa mennään eteenpäin.

Nyt lähti ajoon neljäs mönkijä. Tällä kertaa pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin Outlander Max 650 XT T3:een. Laitoin nyt sellaisen "mieluisan", jolla olisi tarkoitus ajaa useampi vuosi.

Plussaa: Katsastusvapaa, 2-paikkainen ja edullinen vakuuttaa.
Miinusta: T3 tyypityksestä johtuva nopeusrajoitus.

Aika näyttää miten elo tämän laitteen kanssa sujuu.

perjantaina, maaliskuuta 13, 2015

Kevättä tekee.


Upea maisema kotinurkilta.
 
Kävin vähän patikoimassa lumikengillä.
 
Tämä julkaisu oli 300.s tähän blogiin.

lauantaina, helmikuuta 28, 2015

Helmikuu

Meni vähän turhan nopeasti.

Helmikuussa tuli hankittua Gps.llä oleva action camera. 

Garmin Virb Elite on jatkossa mukana harrastuksissa. 

Helmikuun kuva. 



perjantaina, tammikuuta 30, 2015

Lumitöitä


Tammikuussa on saanut tehdä lumitöitä omiksi tarpeiksi. Kun katsoo ennusteita niin saa tehdä mahdollisesti jatkossakin. 

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Vuosi vaihtuu


Vuosi 2015 lähestyy. 

Kiitos kuluneesta vuodesta ja parempaa uutta vuotta. 

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2014

Päivittelyä...

Vuonna 2006 tuli ostettua henkilöauton perään uusi kärry kun entinen päästettiin "eläkkeelle.

Tänään päiviteltiin jälleen kun nuo tarpeet ovat vähän vuosien varrella muuttuneet.


Jatkossa Volvon perässä on Tekno-Trailerin 3300L + 125cm Jaxal. 


Suosittelen lämpimästi kyseenomaista liikettä. Palvelu ja tavara on 10+ arvoista.

torstaina, lokakuuta 30, 2014

Syksyn satoa

Näin se syksy menee. Pakkaseen pitäisi saada täytettä. 

Vaan ei se ihan helpolla tule. 


maanantaina, syyskuuta 29, 2014

Sateenkaaren päässä on aarre...

Aika kuluu siivillä... Eilen vietettiin 5-vuotis synttäreitä.


Niitä sitten vietettiin herkutellen maittavalla kakulla ja pikkusuolasilla.


Seuraavaan vuoteen...


keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

Kuukkelinpuu. Kymppisynttärit

Niin se aika menee. Tätä blogia on päivitetty 10-vuotta. Ensimmäinen postaus tehtiin elokuussa 2004.

Paljon on tapahtunut tuossa ajassa. Elämä on muuttunut omiin uomiinsa asuntovelalliseksi yms. Tietoisia valintoja, jota voitaneen kutsua elämäksi.

Mietin joskus, että jättäisin tämän päivittämisen, mutta elämässä pitää olla tietynlaista pysyvyyttä. Olkoon minulla sitten tämä Kuukkelinpuu, jota päivitellään kun aihetta on. Alkuvaiheessa tuli päivityksiä useampia kuukaudessa, mutta aikojen kuluessa olen ottanut tahdiksi "kuva per kuukausi".

Mielenkiintoista katsella mitä kaikkea sitä on tullut päivitettyä vuosien varrella. Aika näyttää mitä tuleman pitää...

Sinulle satunnainen lukija toivotan oikein hyvää syksyä 2014.

Loppuun pieni tunnelmakuva jostain päin pohjois-pohjanmaata :-)


Maisema jota tuli katseltua 20.8.2014 klo 12:00.




That was then, this is now...

torstaina, heinäkuuta 31, 2014

Ukkosta ootellen.

Ennusteiden mukaan olisi tulossa melkoinen myräkkä. Saapahan nähdä millainen yö tulee.

Kuvassa yksi seesteinen kesäyö heinäkuulta.

Näkymä makuuhuoneen ikkunasta ennen nukkumaan menoa.

EDIT: Piti näköjään muokata selaimen kautta kuvan koko sopivaksi. Puhelimesta ei onnistunut lähettää kuvaa oikean kokoisena... 

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Tuulettumassa...

Kävin kolme päivää mökillä. Ohjelmassa perhokalastuksen perusteita, kahlaamista ja latautumista. Kelien kylmyys toi mukanaan omat hauskuutensa, mutta sääskiä ei ollut riesaksi asti.

Elokuussa uudelleen pidemmällä reissulla.

lauantaina, toukokuuta 31, 2014

Toukokuu oli ja meni.

Aloitimme 19.5. Kuukkelinpesässä pesuhuoneremontin. Pitänee miettiä joku kiva kuva aiheeseen liittyen kunhan saadaan remonttia valmiiksi.

Parin viikon sisään pitäisi olla valmista.

Toukokuussa tuli nakottua nuo kahvakuulat pihalle... Mukavaa ottaa pikkunen hiki pintaan ulkona.