Tätä näkyä ei oikeastaan kyllästy katsomaan koskaan. Upea ilta-aurinko järvellä. Hermolepoa koko rahan edestä. Tuntuu, että velatkin muuttuu saataviksi.
Sekalainen sivusto, jota päivitellään sitä mukaa kun materiaalia kertyy ja virtaa riittää. Kulkurin päiväkirja, jonka sisältö koostuu elämästä ja pohdinnoista. That was then, this is now.
torstaina, heinäkuuta 28, 2016
torstaina, kesäkuuta 30, 2016
Ottivieheen menetys ja uuden hankinta.
Eräällä reissulla kävi se mikä käy kaikille kalastajille, ottiviehe pohjaan ja siima poikki. Olisi pitänyt uskoa kerralla, että kyseisessä paikassa on suuri riski menettää viehe.
Kyseessä oli joskus 1990-luvulla ostettu Bomber. Googletuksen jälkeen oli todettava, että kyseistä väriä ei ole enää saatavilla. Valmistajan sivuiltakaan ei apua löytynyt ja yhteydenottokaan ei toiminut.
Laitoin kahteen liikkeeseen kyselyä ja toisesta tuli vastaus muutaman päivän viiveellä (juhannus välissä). Kyseistä väriä ei ole saatavilla mutta heillä on tarjota vaihtoehto. Varastossa oli kaksi perusvalkeaa aihiota, joista heidän maalarinsa voisi kuvan perusteella maalata vastaavan väriset. Pyydetty korvauksin oli täysin nimellinen.
Kuittasin, että laitetaan tilaukseen ja parin päivän kuluttua postissa oli kirje.
Tässä tapauksessa pätee hyvin sanonta "Miksi mennä merta edemmäs kalaan".
Suosittelen varauksetta Kuopiolaista http://samfishing.fi kauppaa.
Kiitos ja kireitä siimoja.
Ps. Jos uistinpakissa on joku viehe, minkä saatavuus tänä päivänä arveluttaa niin kannattaa ottaa kuva talteen. Tiedä vaikka tulisi tarvetta, toivottavasti ei.
lauantaina, kesäkuuta 18, 2016
Jänkäkoiran jäljillä
Tuli käytyä eräänä iltana tuossa lähijärvellä hakemassa "luomua" pöytään.
Näillä kuvilla ja tunnelmilla toivotan kaikille hyvää alkanutta kesää. Pidetään liivit päällä ja sepalus kiinni kun ollaan vesillä.
perjantaina, toukokuuta 27, 2016
Kauden 2016 avaus
lauantaina, huhtikuuta 30, 2016
Vapun viettoon valmistautumassa.
Käytiin päivä ajamassa maastossa mönkijöillä. Kuopion suunnalta löytyi mielenkiintoinen paikka ja ajokaverit. Päivän reissu ja jälkihuolto toisen päivän... Pesemistä riittää.
torstaina, maaliskuuta 31, 2016
Hiihtämässä
Tuli ostettua lumikenkien kaveriksi metsäsukset. Mukavaa vaihtelua lykkiä pitkin metsiä. Eihän näillä nopeusennätyksiä tehdä, mutta se ei ole tarkoituskaan.
maanantaina, helmikuuta 29, 2016
Lumikenkäilemässä
torstaina, tammikuuta 28, 2016
Vesihuollon päivitys. Grundfos CPE eläkkeelle ja tilalle uusi nykyaikainen pumppu.
18.1.2016 sain puhelun, että vettä ei tule hanasta... Mikäpä sen hauskempaa. Mittarissa -31c ja tietoisuus mahdollisesta routavauriosta tms sai verenpaineen nousemaan.
Kotiin saavuttuani kävin katsomassa ejektoripumppua ja sammutin sen virrat. Yksinään yritti pumpata, saamatta mitään aikaan. Olihan tuo jo vuodesta 1978 hoitanut hommansa vaihtelevalla menestyksellä. Me korjattiin tuota pumppua vuonna 2008 kun käytettiin kaikki rojut kaivosta ylhäällä.
Tänään sitten Ipa:n pojat kävi asentamassa uuden pumpun kaivoon.
Muutama kuva.
Lähtötilanne:
Loppusiivousta vaille valmis. Asennustyön nopeus ja työnjälki kestävät kriittisen tarkastelun. Päivityksen suunnitellut henkilö opasti järjestelmän käytössä ja kaikki huoltoon liittyvät osat saan paikalliselta kauppiaalta.
Kyllä nyt helepotti. Kiitos.

Vanha Grundfos CPE sarjan pumppu ja erillinen paineastia.
Asennusauto. Minulle melkein pelastava enkeli. Sen verran oli verenpaine koholla kun puolitoista viikkoa ajoin vettä pihaan maitotonkilla.
Googlen tyylittelemä kuva asentamisen tiimellyksestä.
Loppusiivousta vaille valmis. Asennustyön nopeus ja työnjälki kestävät kriittisen tarkastelun. Päivityksen suunnitellut henkilö opasti järjestelmän käytössä ja kaikki huoltoon liittyvät osat saan paikalliselta kauppiaalta.
Kyllä nyt helepotti. Kiitos.
torstaina, joulukuuta 24, 2015
Hyvää joulua 2015
"Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa, joulupukki matkaan jo käy"
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015
Talviloma
Marraskuu tuli vietettyä ansaittua talvilomaa. Huipennuksena pidennetty viikonloppu mökille "erämaan" keskelle.
Tunnelmaa luomassa Petromax ja kynttilät...
"Illan rauha hiipii maahan meluisaan..." lauletaan eräässä laulussa. Näihin sanoihin on helppo yhtyä.
sunnuntaina, lokakuuta 18, 2015
Hirvimetsällä jälleen
Jälleen on se aika vuodesta kun sonnustaudun vihreeseen metsästyspukuuni ja päällimmäiseksi laitan oranssin liivin, unohtamatta päähinettä.
Makkaratulilla odotti yllätys kun joku kulkija oli yrittänyt varastaa tulipaikkamme. Onneksi oli varmistus pitänyt. Olisi ollut mukava nähdä varkaan ilme.
torstaina, syyskuuta 24, 2015
Paljakan mönkijäreitillä
Käytiin tutustumassa Paljakan mönkijäreittiin. Kyseinen reitti laittoi kuljettajan ja koneen todelliseen testiin.
Upea kokemus ja haasteellinen reitti. Onneksi mukana oli luotettavat kumppanit, joten reissusta saatiin hyviä muistoja.
Reitin läpiajoon meni noin 8:n tuntia ja matkaa kertyi noin 30 kilometriä.
Videolta pääsee katsomaan vähän sitä, mitä reitti piti sisällään. Mutaa, turvetta, rapaa ja komeita kainuulaisia vaaramaisemia.
Infoa kyseisestä reitistä löytyy esimerkiksi Klikkoo tästä.
Upea kokemus ja haasteellinen reitti. Onneksi mukana oli luotettavat kumppanit, joten reissusta saatiin hyviä muistoja.
Reitin läpiajoon meni noin 8:n tuntia ja matkaa kertyi noin 30 kilometriä.
Infoa kyseisestä reitistä löytyy esimerkiksi Klikkoo tästä.
perjantaina, elokuuta 21, 2015
Kymppisynttärit jälleen.
Blogi täytti jokin aika sitten vuosia. Nyt oli vuorossa syksyinen perinne. Olen käynyt nyt 10 vuotta samalla paikalla sorsanmetsästyksen aloituksessa. Tänä aikana on lapsista kasvanut nuoria miehiä. Upea reissu jälleen kerran. Vuoden päästä uudelleen.
torstaina, heinäkuuta 30, 2015
perjantaina, kesäkuuta 19, 2015
sunnuntaina, toukokuuta 31, 2015
Tie pohjoiseen
Auto on pakattu ja matka kohti "kotimaisemia" alkaa. Illalla ollaan kuvan mukaisissa tunnelmissa mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Isän ja pojan yhteinen matka...
torstaina, huhtikuuta 30, 2015
Maataloustraktori
Harrastuksissa mennään eteenpäin.
Nyt lähti ajoon neljäs mönkijä. Tällä kertaa pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin Outlander Max 650 XT T3:een. Laitoin nyt sellaisen "mieluisan", jolla olisi tarkoitus ajaa useampi vuosi.
Plussaa: Katsastusvapaa, 2-paikkainen ja edullinen vakuuttaa.
Miinusta: T3 tyypityksestä johtuva nopeusrajoitus.
Aika näyttää miten elo tämän laitteen kanssa sujuu.

perjantaina, maaliskuuta 13, 2015
Kevättä tekee.
Upea maisema kotinurkilta.
Kävin vähän patikoimassa lumikengillä.
Tämä julkaisu oli 300.s tähän blogiin.
lauantaina, helmikuuta 28, 2015
Helmikuu
Meni vähän turhan nopeasti.
Helmikuussa tuli hankittua Gps.llä oleva action camera.
Garmin Virb Elite on jatkossa mukana harrastuksissa.
Helmikuun kuva.
perjantaina, tammikuuta 30, 2015
Lumitöitä
Tammikuussa on saanut tehdä lumitöitä omiksi tarpeiksi. Kun katsoo ennusteita niin saa tehdä mahdollisesti jatkossakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)