tiistaina, joulukuuta 31, 2019

Talven ihanuuksia


Raitis ilma, harrastaminen hyvässä porukassa ja hetken hiljaisuus nuotiolla. Näihin tunnelmiin päättyy vuosi 2019. Olkoon tuleva vuosi vähintään yhtä hyvä kuin nyt taakse jäävä.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020.

lauantaina, marraskuuta 30, 2019

Takan lämmössä


Söpö nauttii takan lämmöstä. Sanonta "ei lämmin luita riko" pitää tässä paikkansa. 
Jokainen tarvitsee hetken pysähtymiseen ja nauttimiseen perusasioista.

keskiviikkona, lokakuuta 23, 2019

Lunta odotellessa


Syksyn aurinkoinen iltapäivä näyttää parhaat puolensa auringon paistaessa. Ei varmaan kovin kaukana ole kun tämä sama maisema peittyy lumeen.

maanantaina, syyskuuta 23, 2019

Valoa kohti


Hyppy uuteen. Tulevan talven vietän pyörien päällä. Aika näyttää tuleeko tästä nyt lopun elämän mittainen mutkainen tie kohti valoa.

lauantaina, elokuuta 24, 2019

Kauden aloitus

Jälleen kerran pakkasin autoni ja lähdin metsästyskauden avaukseen pohjois-pohjanmaalle. Olen käynyt samassa paikassa samalla porukalla vuodesta 2006 / 2007 alkaen.


Ilta-aurinkoon ei koskaan kyllästy. Hermo lepää maisemia katsellessa ja luonnon ääniä kuunnellessa. Laukausten kaikuessa jossain vastarannalla tietää, että kohta on aika itsekin tarttua haulikkoon.


Vuodesta 2011 olen ampunut samalla aseella. Ajattelinkin, että tällä mennään varmaan eläkkeelle asti. Kerran kun ostaa kunnollisen niin harrastaminenkin on mielekästä.


Olennainen osa metsällä käyntiä on nuotiolla istuminen. Hyvä ruoka, parempi mieli.

tiistaina, heinäkuuta 09, 2019

Mutkaista tietä näkymättömiin

Piti kävästä vähän tuulettumassa. Ajokamppeet päälle ja baanalle.

Ensimmäinen pidempi pysähdys Pyhännän uudella liikekeskuksella. Sieltä synttäripäivälliseksi maittava pekoni burger ja kuppi kahvia.


Hampurilainen oli raikkaan makuinen ja mielestäni hintansa arvoinen. Kahvi oli hiukan pohjaanpainuneen oloista, mutta meni burgerin sivussa juomana.


Paluumatkaa mietin, että samoja jälkiä en tule ajamaan pois. Hiukan kartan katselua ja reitti selvä. Pyhännältä kohti Otanmäkeä ja sieltä Talaskankaan kautta Vieremälle. Tiet olivat hyvässä kunnossa.

Otanmäen suunnalla Ryynäsentiellä oli metsätyöt kesken. Siellä piti vähän katsella, ettei mutkasta tule tukkirekkaa tai metsäkonetta vastaan.

Hieno iltalenkki. Trippiin 190km.

sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2019

Lounasta nuotiolla


Irtiotto arkeen. Muutama päivä mökillä viettäen laatuaikaa luonnossa. Kiireetöntä ja hiljaista. Joella tulva, joten tyydyttiin katiskan antimiin. Haukea omasta rannasta ja syksyllä ammuttua hirveä jauhelihana. Tietää ainakin mitä syön.

torstaina, kesäkuuta 06, 2019

Mission complete

Tänään soittivat koululta, että todistus on valmiina noudettavaksi. Valmistuminen oli 31.5.2019.


Kuva otettu Joensuussa viimeisellä näytöllä kun käytimme turistiryhmää tutustumassa Taitaja 2019 tapahtumaan. Mielenkiintoinen tapahtuma kokonaisuutena.


Auton teippaus sen kertoo. "Ura käsillä". Mielenkiintoinen vuosi jäi taakse aikuisopiskelijana.

Pidetään pyörät pyörimässä.


sunnuntaina, toukokuuta 12, 2019

Kun diesel kuski hybridiin istui osa 2

Sain mahdollisuuden koeajaa Toyota Corolla hybridin. Kyseessä oli malliston tehokkain 2.0 bensa, josta luvataan riittävät edellytykset sujuvaan ja taloudelliseen ajoon.

Ulkonäkö on varmasti mielipiteitä jakava. Omaan silmään muotoilu on sopivan rohkeaa.

Keskikonsolia hallitsi tässä versiossa infonäyttö, josta löytyy auton toimintoihin liittyvää infoa. Käytössä kosketusnäyttö oli toimiva. Ajon aikana pystyi vaihtamaan toimintojen välillä sujuvasti, mutta suosittelen tutustumaan toimintoihin perusteellisesti ennen ajoonlähtöä.


Kuljettajan penkki oli muotoiltu sopivasti ja ainakin itse löysin hyvän ajoasennon helposti. Moni on kysynyt näistä penkeistä millaiset ne olivat istua. Omasta mielestäni penkit ovat hyvät. Ainoa huomio oli tuosta hartian seudulle tulevasta tuesta, taaksepäin katsoessa kyseinen tuki tuli omaan näkökenttään. Pienemmille kuskeille voi olla yllätys, varsinkin jos yrittää takapenkille kurkottaa tms? (lue: alat auttamaan tenavaa turvaistuimessa = aja levikkeelle ja pysähdy).

Takapenkkiä en koeistunut. Muotoilu tasaista, perusvarmaa Toyotaa.

Kontin koko riittävä moneen käyttöön. Käsiään ei tarvinnut liata kun luukkua ohjattiin sähköllä.

Peruutuskameran kuvaa kun peruutin ruutuun. 

Sama näkymä mittaristosta katsottuna. Mittaristossa on paljon infoa. Luettavuus selkeää.

Infonäyttö koeajon jälkeen. Kyseessä oli lyhyt tutustuminen kyseiseen autoon, verrattuna aiempaan koeajoon Auris hybridillä.

Kokonaisuutena voin todeta Toyotan tehneen hyvän auton. Harmittavaa on vain edelleen se, että rengasäänet tulevat läpi. Koeajossa ollut auto oli varustettu muistaakseni 18" renkailla. Koeajon suoritin valtateillä. En viitsinyt lähteä mihinkään sorateille kelin ollessa sateinen.

Mukavaa myös huomata, että tähän autoon saa asentaa vetokoukun jolla voit vetää yli 700kg jarrutonta kärryä. Mökkielämää viettävänä kyseinen ominaisuus on selkeä parannus edellisiin malleihin.


Kiitos koeajosta: O.K Auto Iisalmi.

sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2019

Kahvit luonnossa


Viimeisen 10-vuotta on työt haitanneet harrastuksia sen verran, että pääsiäisen vietto piilopirtillä ei ole onnistunut. Tänä vuonna, kiitos opintovapaan sain pidemmän viikonlopun pääsiäiseksi. Tavarat autoon ja menoksi. Aamukahvi piilopirtin portailla kevään ääniä kuunnellen. Hermo lepää.

torstaina, maaliskuuta 28, 2019

Takku "harmaa rakastaja". Muistoissa.


Takku
* 2004
+ 28.3.2019

Heinäkuorman mukana tullut kulkuri. "harmaa rakastaja", jonka kehräystä jään kaipaamaan.

torstaina, helmikuuta 28, 2019

Lunta


Tänä talvena on saanut nauttia lumesta. Pihassa on komeat penkat ja metsässäkin löytyy lunta melkein vyötäröön asti.

perjantaina, tammikuuta 18, 2019

Paljuttaako?

Kuukkelinpuu pääsi paljuttelemaan. 

Paljun vuokrasin viikonlopuksi VexFix palvelusta kun sattui olemaan sopivasti vapaata.


Kyseessä on henkilöauton perässä vedettävä paljukärry. Vuokraus oli erittäin vaivatonta. Vexiltä sain hyvät ohjeet paljun lämmitykseen ja käyttöön. Palju pihaan ja täyttämään. Paljuun menee noin 1.5 kuutiota vettä, joten kannattaa katsoa paikka huolella, koska täynnä olevaa paljua ei siirretä. Samalla kannattaa miettiä tyhjennyshanan suunta. Paljun mukana tulee pitkä letku, mutta talvella saa äkkiä pihaansa luistinradan.


Itse vaateroin paljun vatupassilla ennen täyttöä. Näin saadaan koko vesitilavuus käyttöön. 


Tulta kaminaan ja odottelemaan. Paljun lämmetessä voi fiilistellä vaikka muistellen armeijan kipinämikkona olemista. Kaminaan menee 50cm mittainen puu, joten mitään auraviittoja ei tarvitse polttaa. Paljun lämpötilaa kannattaa seurata ja lämmityksen aikana vettä voi hämmentää mukana tulevalla melalla. Paljussa on oltava riittävästi vettä ennen tulien tekoa. Vaarana on kaminan sulaminen ja paljuttelu muuttuu haljutteluksi.

Kokonaisuutena paljuilusta jäi mukava tunne ja itselläni ainakin ylävartalon "lukot" aukesivat lämpimässä vedessä nauttiessa. Jotta paljuilussa ei väsy, kannattaa juoda kunnolla nestettä 
(muutakin kuin alkoholia).

Kuukkelinpuu antaa erittäin vahvan suosituksen VexFix paljupalvelulle. 

P.s Sain vinkin, että "Polta vielä pesällinen illalla paljuilun jälkeen niin pääset aamulla uudelleen lämpimään". Näin tehtiin ja toteamus "Toimii".


keskiviikkona, marraskuuta 28, 2018

Jahdissa jälleen.

Eräs marraskuun viikonlopuista meni jälleen metsällä. Onnistuneen ajon ja haukun jälkeen voi istahtaa hetkeksi makkaratulille. Lunta odotellessa.

perjantaina, lokakuuta 12, 2018

perjantaina, syyskuuta 21, 2018

Kahvitauko


Joskus aikoinaan oli t-paita, jossa slogani Volvoon liittyen. Nämä takeaway kahvit ovat myös saaneet kylkeensä sloganit. Tämä oli aika osuva. Kahvin laatuun en ota nyt kantaa...

sunnuntaina, elokuuta 19, 2018

Sapattivapaa ja koulun penkille.

Monen syvällisen pohdinnan jälkeen päädyin pitämään leipätyöstäni virkavapaata. Koko työura työajatonta tai 3-vuorotyötä... Hyppy pois oravanpyörästä ja hetkeksi opiskelemaan.


Tavoitteena ajaa korttiin lisää kirjaimia ja katsoa elämää hetki pyörien päällä. Koskaan ei tiedä onko tässä se ammatti mitä olen halunnut tehdä "aikuisena". Isoksi en varmaan koskaan kasva, ainakin toivon niin. Nyt kun pohjalla on ABeC niin mielenkiintoista nähdä miten "aakkoset jatkuvat".

Blogin päivitykset jatkuvat ennallaan ja katsotaan mitä materiaalia tuleva opiskelu tuo tullessaan.


maanantaina, heinäkuuta 02, 2018

Kortin päivitys

Kesäloman alussa sain hyvältä ystävältäni puhelun. Yleensä keskustelemme autoista tai metsästyksestä.

Nyt kuitenkin minulle esitettiin kysymys? "sinullahan ei ole A-korttia". Vastasin, että "ei ole". Olen sitä ikäluokkaa, että kyseinen ajoneuvoluokka olisi pitänyt suorittaa erikseen. Nyt minulle tarjottiin mahdollisuus ajaa kortti opetusluvalla.

Viimeisin kokemukseni kaksipyöräisistä moottorilla varustetuista ajoneuvoista on ajalta, jolloin Helkama AX oli kova sana... Puhelun jälkeen alkoi miettiminen, mistä saisin pyörän lainaan. Eräällä kaverillani oli joutilaana tallissa Honda Africa Twin, joka on sorateiden klassikko.


Pyörää jouduin kuljettamaan peräkärryssä, koska ajo-opetus tapahtui toisella paikkakunnalla noin 120km päässä kotoa. Ensimmäinen opetuspäivä oli "maahan palauttava". Jouduin oikeasti miettimään, että miten tästä edetään.

Ajo-opettajan kokemus ja isällinen kannustava asenne kuitenkin saivat minut etsimään itsestäni ikuisen pikkupojan, jolla uusi lelu millä pitää oppia leikkimään. Useiden toistojen jälkeen alkoi pikkuhiljaa ajo luonnistumaan. Käsittelykokeen osat käytiin läpi rauhassa opiskellen. Lopuksi saimme kokonaisia suoritteita kokoon. Onnistumisen iloa.



Kirjalliset menivät hyvin läpi. Ajokortin olen veikannut ilman kuvia, joten nekin olivat minulle uusi tuttavuus. Eniten tuotti miettimistä raitiovaunut ja bussikaistat... Eihän meillä täällä maalla ole mitään tuollaisia? Kun ei edes Kela taksitkaan liiku viimeisten uutisten perusteella.

Nykyisessä käsittelykokeessa mitataan tutkalla nopeuksia. Tästä johtuen opetuspyörästä mitattiin mittarivirhe. Ylempään safaritrippiin sai digitaalisen nopeusmittarin, joka näytti juuri saman kuin kuvassa näkyvä gps.

Ennen käsittelykoetta pidettiin vielä yksi syventävä harjoitus, jossa käytiin läpi tutkintoajo. Kun saimme pohjalle kerralla onnistuneen suorituksen, kävimme motivaatioajon ja kahvin kautta kotiin.


Käsittelykoepäivä valkeni pilvettömältä taivaalta ja lämpötila sen mukainen. Aamulla päätin henkisesti, että pyrin ajamaan pyörän kotiin. Onnistuneen käsittelykokeen jälkeen lähdettiin "inssiin", joka kesti noin 30 minuuttia. Ajelimme ristiin rastiin pienessä taajamassa. Tutkinnon vastaanottaja ajatti myös hiekkateitä. Kohta kuului radiosta "ajetaan konttorille".

Ennen lopullista tuomiota annoin itsearvioinnin ajostani. Tutkinnon vastaanottaja kuunteli tovin ja totesi "samat huomiot minäkin tein", virheet eivät kuitenkaan johtaneet hylkäykseen vaan sain hyväksytyn suorituksen.

Hyvillä mielin kohti kotia. Välillä pysähdyimme kahville. Annoin jännityksen purkaantua pois ja rentouduin.

Kotimatka taittui pyörällä nauttien kesäluonnosta. Africa Twin ei välttämättä ole asfalttipyörä, mutta en antanut sen nyt häiritä. 

Ajokortin päivittäminen opetusluvalla oli hieno kokemus. Saimme viettää monta hyvää hetkeä radalla. Opettajan kannustava ja "p*rseelle potkiva" asenne sai vaatimaan itseltäkin koko ajan enemmän. 

Nyt alkaa opiskelu motoristien ihmeelliseen maailmaan.








lauantaina, kesäkuuta 30, 2018

Makupala


Pääsin viettämään ansaitun viikon jokivarressa rauhoittuen ja luonnosta nauttien. Iltaisin tuli mahdollisuus kokeilla kalaonnea. Joen kalakanta on tiedossa, joten harjusta lähdettiin hakemaan. Saaminen on vain hiukan vaikeampaa kuin luulisi.

Minulla oli kaksi tärppiä. Toinen "isompi" meni joella jalkojen välistä saaden siiman irti. Toinen "pienempi" oli hiukan helpompi. Sen sain sitten haaviin. Suolistus ja kevyeen suolaan. Illalla sitten pannulle mietoon rasvaan muhimaan...

Aika hyvvee oli... Isompi ois ollunna sitten ihanoo...