sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Tutun turbon vihellyksen kuulen, osa 2


Tienpäällä. Kävin aikani kuluksi kaverin mukana yön turvelinjalla. Jälleen kerran saimme todistaa sen, kuinka henkilöautojen kuskit eivät osaa ennakoida rekan massaa... Kuva jostain pohjanmaalta. Sumuinen yö saa jälleen mietteliääksi...Posted by Picasa

Turun reissu heinäkuun lopussa.


Kävimme kaverin häissä Turussa. Yksi ilta vietettiin vesillä kun kävimme saunomassa heidän mökillään. Jotenkin tunsi olonsa pieneksi kun viereistä väylää pitkin tuli matkustajalaiva.Posted by Picasa

torstaina, heinäkuuta 21, 2005

Lounastauko luonnossa...


Kävimme keittämässä nokipannukahvit eräällä laavulla. Kyllä nuotiolla paistettu makkara ja nokipannukahvi on eräitä suurimpia nautintoja. Kelikin kun suosi patikoijaa. Onneksi näitä retkeilypaikkoja on lähettyvillä, jotta pääsee edes hetkeksi rauhoittumaan.

"reppu ja reissumies, siinäpä vasta pari..."Posted by Picasa

torstaina, kesäkuuta 30, 2005

Perheemme uusi kauppakassi...


Hannelle ostettin uusi kauppakassi kun Hiace jäi tarpeettomaksi. Hiace jäi liikkeeseen odottamaan uutta omistajaansa.

Kumma, että nykyään ei meinaa löytää käyttöautoa mistään. Vaikka liikkeet valittelevat, että autoja on liikaa, ei hyväkuntoista edullista autoa tahdo löytää mistään. Aika näyttää miten Nissan pelaa. Ihan passeli tuo on ajaa ikäisekseen.Posted by Hello

tiistaina, kesäkuuta 28, 2005

Myydään Hiace -89 348tkm.

Lukaseppa tarkemmat speksit tästä...

On muuten hyvä Hiace ja edullisesti.

S E P E saa jatkaa lentotoimintaansa.

Pelastushelikoperi Sepe voi jatkaa lentojaan heinäkuun ensimmäisen päivän jälkeenkin. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lähetti maanantaina sosiaali- ja terveysministeriölle kirjeen, jossa sairaanhoitopiiri ilmoittaa maksavansa ensihoidon lääkinnälliset kulut tavalla, jota ministeriö on edellyttänyt.

Kaleva
-------

Jotain fiksuakin saa lukea aamun Kalevasta. Näillä etäisyyksillä Sepen kaltainen pelastushelikopteri on todellinen apu.

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2005

Hello sotkee

Postatessa ääkköset. Joutuu aina käymään manuaalisesti korjaamassa dashboardin kautta muuttuneet merkit.

Missähän mahtaa olla vika. Blogin merkistönä on UTF-8.

Merelle...


Nainen ilta-auringossa. Paikkana Kalajoen hiekkasärkät. Posted by Hello

perjantaina, kesäkuuta 24, 2005

Kesäyö


Iltayö jossain Pohjanmaalla... Posted by Hello

MTK puuhailee boikottia Italialle...

Maataloustuottajain keskusliitossa MTK:ssa puuhataan boikottia italialaistuotteille. Helsingin Sanomien mukaan ajatus ostolakosta syntyi MTK:n aamukahvipöydässä vastalauseena Italian pääministerin Silvio Berlusconin lausunnoille.

Berlusconi vähätteli tiistaina suomalaista ruokakulttuuria. Lisäksi hän kertoi saaneensa EU:n elintarvikeviraston Suomen sijasta Italiaan sen vuoksi, että oli hurmannut presidentti Tarja Halosen "playboy-taidoillaan".

Lehden haastatteleman MTK:n yritysasiamiehen Paula Viertola-Jernin mukaan Berlusconi loukkasi Suomea ja ennen kaikkea presidenttiä. Boikottia on ajateltu jatkaa yli kesän, ja sen tavoitteena on herättää asiasta keskustelua.

Boikottikampanja lähti liikkeelle MTK:sta, mutta liitto ei kuitenkaan virallisesti ole sen takana. Suosittuja italialaisia tuotteita Suomessa ovat muun muassa viini ja oliiviöljy.

STT via Kaleva

---

Mielenkiintoinen veto. (hykertelee).

perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Exodus on vieraillut...


Harakka on löytänyt viimeisen juomapaikkansa. Olisi kannattanut hiukan miettiä, mihin asti kykenee kumartumaan. No, tämä veijari on nyt taivaallisilla langoilla rääkkymässä sulosointujaan. Posted by Hello

maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Kaivonkannet


Ei näin... Pihassamme on kaksi kaivonkantta noussut ylös ja tulos on nähtävissä kuvissa. Tuohon kun sopivasti jyräyttää, niin vannekauppaan saa lähteä. Asiasta on ilmoitettu isännöitsijälle, joka lupasi soittaa kaupungin miehille... Eipä taida kiire painaa ennenkuin vannelasku lähtee kaupungin tekniselle virastolle. Posted by Hello

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

Hiljaista...

Kesä painaa jo hyvästi päälle. Blogin päivittämisessä on hiljaista, mutta katsotaan nyt mitä tässä keksii. Loma lähestyy... Luksusta, muutama viikko ihan vaan olemista. Hmmm.

Kuviakin olisi kun ne vaan malttaisi siirtää näkösälle. Kesällä ei vaan kiinnosta oikein koneen ääressä olla. Ylös ulos ja "lenkille".

lauantaina, toukokuuta 21, 2005

Maasta se pienikin ponnistaa...


Pikkukolli... Lähinnä säälittävän kokoinen kissanpentu... Otteet olivat kuin isolla kissalla konsanaan. Terävät kynnet ja vielä terävämmät hampaat. Nöpöksi kutsuttu. Posted by Hello

"Siemenlinko"


Tällä kokoonpanolla suoritimme kylvämisen. Hmm, siemen itämään... Posted by Hello

Voimasauhuttaja...


Peltotöissäkin tuli taas vaihteeksi käytyä. Kahden päivän aikana kylvimme 20 hehtaaria ja vielä jäi osa kylvämättä. Persuus on äkkiseltään hellänä tuosta traktorin pukilla istumisesta. Posted by Hello

Onni Sonni osa II


Onni sonnin raaka-aine. Jätetään suosiolla kokkaamatta tämä maittava kenttälounas. Posted by Hello

lauantaina, toukokuuta 07, 2005

www.tankkaus.com


Nykyisellään polttoaine alkaa jo olla hinnoissaan. Jotta puukkoa voitaisiin kääntää vielä enemmän haavassa, löytyy netistä palvelu jonne voi kirjata omat tankkaus kulunsa. Osoite on www.tankkaus.com . Kuvassa on minun auton polttoaineenkulutus kuukausittain... Posted by Hello

tiistaina, toukokuuta 03, 2005

Kissat

Netissä on vaikka millaisia gallerioita ja foorumeita. Yksi tutustumisen arvoinen portaali on www.kissa-galleria.com

Myös meidän kissat ovat saaneet omat galleriansa, Nekku & Takku .

sunnuntaina, toukokuuta 01, 2005

Kylän suurin kypärä ja letku letkeä...


Käytiin Junnujen kanssa kulottamassa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Savunmuodostus oli kohtalaisen rankkaa ja paikka oli keskellä kaupunkia... Toistaiseksi ei ole valituksia ilmennyt ;-)Posted by Hello

lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Talli nettiaikaan

Hannen Talli on saanut omat nettisivut. Sivut on tilattu ulkopuoliselta toimittajalta. Tallin virtuaalimaailmaan pääsee tästä .

tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Onni-Sonni

Netistähän löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Näin kesänkynnyksellä meistä jokainen on kulmakunnan paras kokki, joten eikun kokkaamaan...

Onni-Sonni

Tarveaineet: 1kpl sonneja

Tapetaan yksi sonni. Ensikertalaisten kannattaa ottaa huomioon, että huonosti tapettu sonni voi olla aika vihainen ja jopa vaarallinen. Samoin kannattaa ottaa huomioon että ne, jotka tappavat jonkun toisen kuin oman sonninsa jotenkin sopivat sonnin omistajan kanssa tapahtumasta. Harvoillahan meistä on enää onnea omistaa omaa sonnia ! Sonnin tultua tapettua tulee siltä siististi ja hyvää hygieniaa noudattaen riisua pois kaikki sellainen mitä ei tee mieli syödä. Tähän luokkaan voidaan lukea ainakin sarvet, karvat, sorkat, nahka ja suolet. (Suolet sillä poikkeuksella ettei niistä tehdä namnam makkaraa. ´(Namnam-makkaran teko-ohjeita tulenee ilmestymään lähiaikoina "m0$ - makkaraa koko kansalle" - teoksessa). Tapettu ja siivottu sonni paloitellaan sopivan kokoisiin paketteihin. Niistä tässä vaiheessa kannattaa kiinnittää huomio ei lihaan, vaan yllätys yllätys - luihin ! Luita on sonnissa suorastaan uskomaton määrä. Jollainlailla tulee liiat luut saada eroteltua lihoista. Elikkä, otetaan se parempi puukko ja veistellään sillä enimmäkseen niin, että liha ja luu irtoavat sujuvasti toisistansa. Jäljellejäävät luut ovat suoraansanotusti saatanan isoja, ja niitä on paljon. Vaan niiden käsittelystä annettaan ohjeita mahdollisesti myöhemmin ilmestyvässä "m0$ - Luusoppaa koko kansalle" teoksessa. Nyt, kun luista on päästy eroon keskitytään varsinaiseen asiaan. Ainakin osa TOSIMIEHISTÄ tuntee termin "lihas". Niitäpä sitä sitten sonnivainaasta etsiskellään, yleensä ne ovat sitkeäköillä kalvoilla irti toisistansa. Ja vot. Ne kun löytää niin kaiken voidaan sanoa olevan jo lähellä valmista. Eli; irroitellaan ne lihakset toisistansa. Pakataan ne, pakastetaan, otetaan pois pakastimesta: - Varataan kunnollinen paistoastia, olkoon se kunkin kokin mukaan joko pannu tahikka jokunlaine kasari. (Kehoitan kuitenkin välttämään yleisesti käytössä olevia VW-Kupla- pölykapseleista luultavasti Puolassa tuotettuja nk "teflon-paistinpannuja" Tosimiehen paistinpannun erottaa painosta) - Veistetään jäisestä lihasta poikkisyyn sellaisia siivuja kun KUNNON puukolla irtoaa, laitetaan ne paistinpannulle sitä mukaa kun niitä saadaan jäisestä jäisestä pökäleestä irti veistettyä. Kasataan niitä paistoastiaan paljon! ja käännellään koko ajan. Ja jykerrellään ja heitetään paistumaan ja käännellään. Kun paistoastia on kertakaikkiaan täynnä, niin syödään. - Leivän päällä (Kunnon leivontaohjeet lähiaikoina mahdollisesti ilmestyvästä teoksesta "m0$ - leipää koko kansalle" Tämänhetkinen painos (16 miljoonaa) loppuunmyyty, viimeinen tilaaja joku cccp, mikä v*ttu lie ollut)). - perunoiden kera (lisää perunoista lähiaikoina mahdollisesti ilmestyvästä teoksesta "m0$ - Pommerin sota ja laukeamattoman käsikranaatin salaisuus" Unohtumattomia makuelämyksiä kaikille hyvän, alkuperäisen ruuan ystäville !!

Lisää ohjeita löydät esimerkiksi osoitteesta www.tosimiehet.com

;-)

lauantaina, huhtikuuta 16, 2005

Suuri saalistaja...


Takkumme leikin tiimellyksessä. Suuri saalistaja on saanut teeren pyrstösulan kiinni ja ilme on sen mukainen. Vai muka pelkkä kehräävä karvakasa? Peto paremminkin... Pakkosalama tehostaa silmien julmuutta ;-)Posted by Hello

tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

Jästipää?


Tässä testissä lähestytään sinun lähintä reviiriä. Vastaa rehellisesti ja mieti, oletko jästipää??? www.jastipaa.fi

Kuten fiksuna lukija huomaat on testin takana mainos, johon en ota mitään kantaa. Kysymyksessä on täysin viihteellinen testi.

Tulipahan vaan tehtyä...
Posted by Hello

sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Viranomaisverkot kasvavat yhteen vuoteen 2010 mennessä?

Kansalaisten turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimintaa ja etenkin yhteistoimintaa auttamaan pystytetään lähivuosina Secnet-verkko. Se auttaa muun muassa muodostamaan yhteisistä tiedoista tarkkoja tilannekuvia esimerkiksi kriisipäätöksenteon työvälineiksi. "Viranomaiset tarvitsevat viestintäverkon, joka on suojattu – myös ruuhkilta", muistuttaa Puolustusministeriön tietohallintojohtaja Sauli Savisalo.

Secnet ei ole viestintäverkko vaan paljon enemmän. Se yhdistää poliisin, sosiaali- ja terveysalan, pelastustoimen, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien tiedot niin niiden omiin kuin yhteisiinkin tarpeisiin. Samoin se palvelee esimerkiksi valtiojohtoa. Secnet-suunnittelu on alkanut 2004, toteuttamisvaiheeseen on tarkoitus päästä ensi vuonna ja valmista pitäisi olla 2010.

"Secnetiin kootaan yhteiset ja yhteiskäyttöiset tiedot, joita Secnet säilyttää ja jakaa. Siihen luodaan eri turvatason liittymäverkkoja sekä yhteisiä palveluita. Fyysisesti Secnet muodostuu erityisesti suojatuista palvelinkeskuksista, joita yhdistävät suojatut tiedonsiirtoyhteydet. Se mahdollistaa hallinnon rajat ylittävän syvän yhteistyön", Savisalo lupaa.

Tietoliikenneyhteydet Secnetiin hoidetaan useaa kanavaa käyttäen viranomaisten Virve-verkosta aina tavallisiin gsm-yhteyksiin.
-
Lähde: www.tietokone.fi
---

Aika näyttää kuinka tämä hanke tulee onnistumaan? Olisivat nyt edes saaneet tuon VIRVE:n toimimaan niin, että käyttäjiä olisi enemmänkin. Miksi rakentaa uutta kun entinenkään ei ole täysin käytössä.

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Venyy muttei pauku...


Nekkumme heräämässä. Uskomattoman venyttäviä taivutuksia kissalta. Hännästä etutassuun jokainen lihas saa osakseen venytyksen. Teeppä itse perässä... No joo, jäis tekemättä vaikkakin aamujumppa ei olisi ollenkaan huono asia. Posted by Hello

lauantaina, maaliskuuta 26, 2005

Pääsiäiskokkoa katsomassa...


Kävimme katselemassa pääsiäiskokkoja. Täällä päin on perinteenä polttaa kokko jo pääsiäisenä. Tarkkaa tietoa minulla ei ole mihin tämä perinne perustuu. Kysymyksessä on kuitenkin alueellinen perinne. Monta pääsiäistä olen viettänyt alueella, missä kokkoja poltetaan enemmänkin. Hyvää pääsiäistä... Posted by Hello

maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

Atk tuesta hyvää päivää...


Taas vaihteeksi meni koko atk järjestelmä kotona jumiin. Palomuurin ja virustorjunnan yhteiselo päättyi koneen täydelliseen jumiutumiseen. Muutama tunti vierähti rattoisasti kun asensin kotikoneeseen kaikki uudelleen. Samalla sain korjattua kotiverkon ja sain haettua kannettavaan kaikki päivitykset.

Toisaalta järjestelmän ja verkon kaatuminen oli aivan oma moka. Menipähän sunnuntai aivan tärviölle. Nyt toistaiseksi järjestelmä toimii. Vaan kuinka kauan, siinäpä kysymys.

Onni onnettomuudessa oli se, että mailit ja kuvat säilön kokonaan toiselle kovalevylle. Pitäisi vaan muistaa polttaa varmuuskopiot säännöllisesti. Posted by Hello

lauantaina, maaliskuuta 19, 2005

Etelässä liukasteltiin...

On se vaan ihme, heti kun vähän tulee lunta ja jäätä alkaa paukkumaan.

---
Yli 200 autoa lunastukseen

Vakuutusyhtiöissä ei osata vielä tarkkaan arvioida pääkaupunkiseudun eilisen kolarisuman korvausten määrää. Henkilövahingoista syntyvät yleensä suurimmat korvaukset, mutta niistä saadaan tarkempi kuva vasta, kun nähdään millaista hoitoa loukkaantuneet tarvitsevat ja kuntoutuvatko he työelämään.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan ainakin 200 autoa menee lunastukseen. Korjattavien autojen tarkka määrä selviää vasta myöhemmin.

"Tämän talven kallein päivä"

Pohjolan vahinkokorvausjohtaja Olli Latola arvioi, että kolarisumassa lunastettavista autoista joudutaan maksamaan keskimäärin 10 000 euron korvaukset eli pelkästään niistä on aiheutumassa noin kahden miljoonan euron lasku vakuutusyhtiöille.

Hänen mukaansa onkin selvää, että kolarisuma oli tämän talven kallein päivä liikennevakuuttamisessa.

---

No, tämähän kostautuu meille kaikille vakuutusmaksujen nousuna. Kiitos taas. "talvi pääsi yllättämään". Joopa joo, pistetään kaikki vaan kelin syyksi. Peiliin katsoen joudun toteamaan, että monesti syy onnettomuuteen on penkin ja ratin välissä.

torstaina, maaliskuuta 17, 2005

Opintopäivillä

Oltiin viikonloppuna viettämässä palokuntanuorten opintopäiviä. Kantavana teemana meillä oli "odotukset aluepelastuslaitoksilta nuorisotyön suhteen". Samalla kun pohdimme erilaisten ryhmätöiden pohjalta näitä kysymyksiä, arvioin kaverin näyttökoetta.

Aika opettavaista itsellekkin kun piti koko viikonloppu analysoida opetuksellisesta näkökulmasta ja antaa palautetta kaverille. Näyttökoe hyväksyttiin, eli kaikille jäi hyvä mieli ,-).

Paikkana oli Palosaari niminen Metsähallituksen kämppä.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Ystävämme KELA osa 2

Lähestyy jälleen kirjeellä...

"esittämänne selvityksen perusteella, opintotuen takaisinperintään ei ole edellytyksiä"

Alla virkalijan nimi ja valitusosoite???
Kuka haluaa valittaa jos tuo lause peruu laskun, jolla oli kokoa melkein kuukauden käteen jäävä palkka?

Oikeus voitti, vihdoinkin.

perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Liemessä


Meillä kotona ei juurikaan syödä kalaa. Itse kyllä söisin vaikka kuinka paljon, mutta pelkästään itselleni en jaksa kokkailla. No, velipoika sai sitten suurta herkkua eli madetta ja siitä sitten kokkailimme sopan. Olipa aika hyvää. Ähkyhän siitä meinasi tulla.

Edellisenä iltana teimme uuniahvenia ja kuhaa. Ruoat on kuin paremmistakin piireistä. Posted by Hello