
Tienpäällä. Kävin aikani kuluksi kaverin mukana yön turvelinjalla. Jälleen kerran saimme todistaa sen, kuinka henkilöautojen kuskit eivät osaa ennakoida rekan massaa... Kuva jostain pohjanmaalta. Sumuinen yö saa jälleen mietteliääksi...
Sekalainen sivusto, jota päivitellään sitä mukaa kun materiaalia kertyy ja virtaa riittää. Kulkurin päiväkirja, jonka sisältö koostuu elämästä ja pohdinnoista. That was then, this is now.


Maataloustuottajain keskusliitossa MTK:ssa puuhataan boikottia italialaistuotteille. Helsingin Sanomien mukaan ajatus ostolakosta syntyi MTK:n aamukahvipöydässä vastalauseena Italian pääministerin Silvio Berlusconin lausunnoille.
Berlusconi vähätteli tiistaina suomalaista ruokakulttuuria. Lisäksi hän kertoi saaneensa EU:n elintarvikeviraston Suomen sijasta Italiaan sen vuoksi, että oli hurmannut presidentti Tarja Halosen "playboy-taidoillaan".
Lehden haastatteleman MTK:n yritysasiamiehen Paula Viertola-Jernin mukaan Berlusconi loukkasi Suomea ja ennen kaikkea presidenttiä. Boikottia on ajateltu jatkaa yli kesän, ja sen tavoitteena on herättää asiasta keskustelua.
Boikottikampanja lähti liikkeelle MTK:sta, mutta liitto ei kuitenkaan virallisesti ole sen takana. Suosittuja italialaisia tuotteita Suomessa ovat muun muassa viini ja oliiviöljy.
STT via Kaleva



Vakuutusyhtiöissä ei osata vielä tarkkaan arvioida pääkaupunkiseudun eilisen kolarisuman korvausten määrää. Henkilövahingoista syntyvät yleensä suurimmat korvaukset, mutta niistä saadaan tarkempi kuva vasta, kun nähdään millaista hoitoa loukkaantuneet tarvitsevat ja kuntoutuvatko he työelämään.
Tämänhetkisten arvioiden mukaan ainakin 200 autoa menee lunastukseen. Korjattavien autojen tarkka määrä selviää vasta myöhemmin.
"Tämän talven kallein päivä"
Pohjolan vahinkokorvausjohtaja Olli Latola arvioi, että kolarisumassa lunastettavista autoista joudutaan maksamaan keskimäärin 10 000 euron korvaukset eli pelkästään niistä on aiheutumassa noin kahden miljoonan euron lasku vakuutusyhtiöille.
Hänen mukaansa onkin selvää, että kolarisuma oli tämän talven kallein päivä liikennevakuuttamisessa.
