perjantaina, elokuuta 27, 2004

Miesten kolmonen

Naisten Kymppi ja Likkojen lenkki -liikuntatapahtumat saavat miehisen vastineen, jossa ei vertailla trikoita, nautita salaattia, kuunnella runoja, eikä höpötetä joutavia. Järjestäjien mukaan tapahtuma tarjoaa miehille mahdollisuuden pitää hauskaa eli urheilla ja juoda olutta ilman selityksiä.

Maailmankaikkeuden ensimmäinen Miesten Kolmonen järjestetään Nokialla 18. syyskuuta. Kilpailussa juostaan ensin kolme kilometriä, jonka jälkeen kilpailijat heittävät ennen maalia joko koripallolla kolmen pisteen heiton tai ison kolmosoluen. Kilpailuun voi osallistua yksin, sanomatta sanaakaan kenellekään, tai viisimiehisin joukkuein.

Tosifiksujen miesten sarjassa mies ei juokse lainkaan, vaan vaimo kuskaa miehen autolla maaliin, jossa mies juo ison kolmosen. Tässä sarjassa loppuaika saadaan kertomalla koko suoritukseen kulunut aika sadalla.

Järjestäjien mukaan Miesten Kolmonen on muistutus miesten oikeuksista naisvaltaisemmaksi eli totisemmaksi muuttuvassa maailmassa.

- Miesten Kolmosen ryytipoikana on alusta asti miehinen eli älykäs huumori, jota naisen logiikalla ei koskaan tavoiteta, todetaan järjestäjien tiedotteessa

---

STT ja Kalevasta bongattu? Vallan mainio idea.

Ei kommentteja: